Lueskelin vanhoja kirjoituksiani. Mietin kuinka täynnä ne ovat kysymyksiä, yksinäisyyttä, pelkoa, halua olla jotain muuta kuin pieniä näytelmäkappaleita vailla kunnon juonta: enemmän tunnetta kuin sisältöä. Ironiaa joka teki minusta vain lopputtoman yksinäisen, koska käytin vapaa aikani lähinnä leijumiseen ja hampaitteni terävöittämiseen. Jotain on muuttunut: haluan olla taas ihminen. Tässä välissä olen räpiköinyt ja elänyt. Oppinut ehkä hengittämään hiukan kevyemmin.

Viehtymys ajatukseen ei ole kadonnut, mutta järki ei ole vastaus, eikä liioin tunne.

Jotta en vajoaisi liialliseen mystisismiin ja hautomiseen, yritän kirjoittaa selvittääkseni ajatuksiani. Katsotaan toimiiko.

Valoisaa vuotta!

http://www.youtube.com/watch?v=c3tLZkMjcQo