Kun kuvittelen katsovani muita ihmisiä, katselen kuvitelmiani heistä. Kun puhun itsestäni, kerron kertomusta, joka muistuttaa elämääni (kuten SMG viisaasti asian muotoilee).

Välillä toivon, että asiat olisivat puunpalasia, jotka voisi vuolla haluamallaan tavalla. Siinä vuolemisessa voi tulla todella hyväksi. Mutta todellisuudessa viiltelen ilmaa puukollani. Välillä käsiäni ja kummastelen silmät kiinni tahmeita käsiäni ja suolaisia poskiani, en tunne mitään, vaan järkeilen kaiken.

HERÄTYS!